Irtopäitä ja suolenpätkiä Punjabissa

Espoo Cinen lupaavan zombie-teemaillan jatkeeksi eli päätteeksi oli aika nauttia Pakistanin elokuvateollisuuden tuoreimmasta helmestä Zibahkhana. Se on kokemuksena varsin eksoottinen ja elämyksenä… vieläkin eksoottisempi.

Elokuva on hyvin omanlaisensa kauhupitoinen tuokiokuva muslimimaailmasta aivan siinä Intian kyljessä. Fiiliksissä olikin alusta alkaen vahvasti Bollywoodin vaikutteita ja samalla erittäin ajan hermolla rakennettuja sarjakuvamaisia väliplansseja länsimaisittain. Itse tarina tunnelmineen olikin sitten vahvasti 30 vuotta ajastaan jäljessä ja siten 70-lukulaisena luciofulci-exploitaationa melkein jo muodissa. Viitteitä riitti Teksasin moottorisahoista Bollywoodiin varmasti enemmän kuin halusin yrittääkään tunnistaa.

Elokuvaa voisi parhaiten kuvata nuoren Peter Jacksonin ohjaamaksi Kuutamosonaatiksi Punjabissa, jossa tietysti zombeja vilisee pakettiautomatkalla halki tuntemattoman maalaisseudun. Siinä se mielestäni parhaiten tiivistyy: tahallista ja tahatonta komiikkaa, yllättäviä perhesalaisuuksia ja perin luovia väkivallan työvälineitä. Sekä tietysti reippaanpuoleisesti gorea ja ihmissisälmyksillä liioitellusti mässäileviä zombeja.

Vaikka elokuva olikin vähän vaikea mieltää hyväksi, pakko tässä on eksotiikasta ja ohjaajan esikoistyöstä antaa toinenkin irtopiste. Pakistanista en ole nähnyt tämän houkuttavampaakaan matkailumainosta!

***

Zodiac – askeleen poliisia edellä

Zodiac on tositarina 1970-luvulla Kaliforniaa riivanneesta sarjamurhaajasta, joka piti poliiseja pilkkanaan kohtuullisen pitkään. Se ei silti ole tarina sarjamurhaajan jahtaamisesta Seitsemän tapaan, vaan pikemmin kertomus siitä, miten ihmisten elämät jäävät vaivihkaa pakkomielteen vangiksi.

Ja kertomus on itsessään vangitseva ja pitää katsojaa otteessaan koko reilun kaksi- ja puolituntisen ajan. Siinä märehditään yksinkertaisen kryptologian alkeita tavalla, jonka jo 70-luvun taitteessa olisi luullut ratkeavan hieman helpommin. Mutta miten hyvän elokuvan helposta ratkaisusta sitten olisi saanut.

Koska tarina on pohjimmiltaan tosi, eikä Hollywoodin lukuisten kynäniekkojen kirjoittama, se on ennalta-arvaamaton ja mielenkiintoinen. Käänteet ovat paikoin hyvinkin julmia ja verisiä, paikoin säälittäviä. Henkilöhahmot ovat kohtuullisen todellisia. Paitsi tietysti päähenkilöt, hollywoodtähdet. Jake Gyllenhaal on sympaattinen sanomalehden piirtäjä, joka kiinnostuu palstatilaa janoavasta tappajasta. Ja Mark Ruffalo esittää melkoista Columbo-rikosdekkaria.

Hyvä leffa, muttei mitään mukavaa kesäillan katsottavaa. Eikä tavallinen dekkaritarina.

***½

Zombiestrippareita: niin hyvään ideaan ei tarvita edes elokuvaa

Pannaan sitten tiskiin kerralla sellaista saastaa, että varmasti viimeisetkin romantiikan rippeet huuhtoutuvat ihohuokosista. Sanokaa nyt suoraan: olisitteko itse jättäneet väliin elokuvan nimeltä Zombie Strippers? En minäkään. Pelkkä nimi jo kertoo, että luvassa on paljon verta, tissejä ja irtoraajoja. Hyvällä tuurilla jopa irtotissejä. Mutta eipä mennä asioiden edelle tai mielikuvitusmaailmaan.

Elokuva alkaa selittämällä mielikuvitusmaailmaansa, jossa tulevaisuuden Yhdysvallat käy niin paljon sotia ympäri planeettaa, että sotilaat ovat käymässä vähiin. Tähän tarpeeseen kehitetään zombie-virus, joka palauttaa kaatuneet urhot takaisin riveihin jatkamaan sotatoimia. Tämän zombiefantasian erikoisuutena on X-kromosomiin perustuva virus, joka tekee miehistä aivottomia raahustajia perinteisten zombien tapaan, mutta säilyttää naisten tietoisuuden liki ennallaan.

Hommaan tietysti kuuluu, että laboratoriossa kehitetty ja kokeiltu virus pääsee karkuteille, kuinkas muuten. Ja kun jokaisen sotilastukikohdan läheltä löytyy ainakin yksi strippariluola, jotta kysyntä kohtaisi tarjonnan, siitä saadaan sopivan nyrjähtänyt soppa erikoisjoukkojen pureskeltavaksi. Haa haa, se viittasi pureskelulla zombeihin… Helvetti on irti, mutta koska helvetissä on pirusti tissejä, ei monellakaan tunnu olevan mitään sitä vastaan…

Tämänkaltainen elokuva ei perustu sujuvaan juonenkuljetukseen tai uskottaviin henkilöhahmoihin, vaan lähinnä suureen määrään gorea ja tissejä. Sen Zombie Strippers täyttääkin tehokkaasti. Jos tällaisia R-rated-pätkiä huolittaisiin oscar-juhliin, pitäisin tätä ehdottomasti ehdolla parhaan meikkauksen sarjassa. Sen verran hienoja aukirevittyjä kurkkuja ja revittyjä leukoja nähdään. Sokerina pohjalla on huikea kohtaus, jossa mukaillaan Priscilla – aavikon kuningattaren legendaarista pingispallokohtausta Australian aavikkokylässä. Katso ja häkelly!

Näytteleminen ja henkilöohjaus on ihan hirvittävän tönkköä, mistä jää kiusallisen halpispaskan maku suuhun. Huonoja vitsejä ja alkeellisia viittauksia alleviivataan kyllästymiseen saakka. Poikkeuksena kauhuveteraani Robert Englundin rooli, jossa hän on aivan loistava. Englund tuntuu nauttivan osastaan strippiklubin omistajana, mutta kukapa ei nauttisi. Tähdet yksinomaan Englundin ansiosta.

*½